Matalan ja korkean statuksen kohtaamiset

Niin yhteiskuntamme kuin koululaitoksemme on suorituskeskeinen, jolloin menestyksen ja päämäärän korostuminen on muodostunut niiden keskeiseksi toiminnaksi. Opettajalähtöisessä mallissa opettaja opettaa asian A, jonka opiskelija oppii ja toistaa sen kokeessa. Perinteisen koulumaailman toimintamallit arvostavat tehtävien suorittamista ja koetulosta, jolla pyritään todentamaan opittua. Tällöin opettamisesta tulee strategista toimintaa, joka muodostuu sarjasta suorituksia ja eri välineiden toimintoja. Tätä ajattelua mahdollistetaan esimerkiksi opettaja- ja oppikirjalähtöisyydellä sekä oppiainesidonnaisuudella.

Arjen sosiaaliset vuorovaikutustilanteet esimerkiksi kouluissa ovat usein fiktiota parempia tai pahempia. Puidessani opettajaystäväni ja opiskelijoideni kanssa erilaisia viime aikoina käytyjä keskusteluja ja kohtaamisia mieleeni tuli Routarinteen teoriat ja hänen käsitteisiinsä perustuvat matalan ja korkean statuksen kuvaukset. 

Routarinteen mukaan statuksen ilmaisussa olennaista on kehon kieli ja kommunikointi. Sanattomalla viestinnällä on statuksen luomisessa merkittävä rooli. Korkean ja matalan statuksen ominaispiirteiden karikatyyreja voi miettiä omien kokemusten näkökulmasta, ja niillä voi leikkiä arjen vuorovaikutustilanteissa. Esimerkkinä blogitekstissäni käytän kuvitteellista omiin kokemuksiin perustuvaa opetusmaailmaan sijoittuvaa dialogia opettajan ja opiskelijan välillä. 

Otetaanpa esimerkiksi seuraavanlainen tilanne:

Opiskelija koputtaa työhuoneen oveen.

Oven takaa kuuluu ärhäkkä: "Joo. Mitä asiaa?"

Opiskelija astuu sisään hieman epäröivänä ja kohottaa katseensa työpöydän ääressä olevaan opettajaan, joka vilkaisee olkansa yli ja kääntyy takaisin katsomaan tietokoneen näyttöä. 

Opiskelija: "Hei, mä laitoin sulle uudestaan mailia tuosta mun yhdestä - - -"

Opettaja (keskeyttää katsoen samalla koko ajan tietokoneen näyttöä): “Jaahas, mikäs sun nimi olikaan, en muista sua lainkaan.” 

Opiskelija (seisoo epävarmasti liikehtien ovensuussa): “Joo, mä oon Tomi, laitoin siis tästä asiasta sitä mailiakin jo…”

Nämä dialogiesimerkit osoittavat sen miten koulujärjestelmä, jopa yliopistotasolla, rakentuu korkean ja matalan statuksen rooleihin. Järjestelmä itsessään on nerokas, sillä tämä vanhakantainen vallankäytön väline on tehnyt osallistujista itsesääteleviä toimijoita - opiskelijalle on helppoa ottaa matalan statuksen rooli ja päinvastoin. Helminen (2014, 10) toteaakin: “Ylä- tai alastatukset ovat sosiaalista vallankäyttöä. Mieltyminen johonkin tiettyyn statukseen toimii puolustusmekanismina, turvallisuutta tuovana naamiona. Ihminen kokee suojattomuutta tai epävarmuutta liikkuessaan itselleen vieraammassa statuksessa. Sosiaalisessa tilanteessa pyritään käyttäytymään statusroolin mukaisesti samalla kun ympäristön reaktiot ohjaavat tiettyyn rooliin”. 

Statusten tasoittaminen vuorovaikutustilanteessa

Tämän arvoasetelmallisen dialogin jälkeen, dialogi voidaan toisentaa pyrkimällä tasoittamaan statusdikotomiaa, niin että vuorovaikutuksessa lähestytään toisen statustasoa (matalasta korkeaan ja korkeasta matalaan). Statusilmaisun tasoittuminen edellyttää turvallista ilmapiiriä ja kannustaa vapaaehtoisesti luopumaan omasta statuksesta. Dialogiesimerkkini pyrkimyksenä onkin tuoda esiin niitä keinoja, joilla tätä voi havainnoida omakohtaisesti eri käytännön tilanteissa.

Opiskelija (koputtaa avonaiseen oveen ja astuu sisälle): “Hei, olisko sulla hetki aikaa?”

Opettaja (hymyillen ja kääntyen opiskelijan puoleen): “Joo, mä vastailin tässä maileihin, tule vain sisään ja käy toki istumaan. Mitä sulla oli mielessä?”

Opiskelija (alas istuutuen): “Mä tulin vähän juttelemaan sun kanssa tästä mun kirjoitelmasta, mistä mailasinkin jo.”

Eli näiden huomioiden pohjalta: ei kun tarkastelemaan omia arjen keskusteluja kohtaamisia! Pitäkää mielessä, että omalla aktiivisella toiminnalla luodaan lähestyttävää ja turvallista ilmapiiriä, joka tasoittaa statuksia jo itsessään. Puss och kram!