Tyttöjä ja poikia vai ennenkaikkea ihmisiä?

Museokierroksen ilahduttajaksi ovat parisen kertaa osoittautuneet Stiina Saariston isokokoiset hiilipiirrokset. Korundin Seitsemäs aalto -näyttelyssä esillä olivat kaksi isokokoista piirrosta, Femme Fatale ja Toinen sukupuoli, jotka olivatkin näyttelykierrokseni suosikkiteoksia. Molemmissa piirroksissa on keskeisenä ihmishahmo, toisessa nainen ja toisessa mies. Femme Fatalessa aikuinen naishahmo alusvaatteisiin pukeutuneena pitelee käsissään action man -figuureja ja Toinen sukupuoli -teoksessa barbeilla leikkii alaston mies, jonka isokokoinen lepotilassa oleva penis on selkeästi näkyvillä. 

Sukupuolidikotomian tarpeettomuus

Seistessäni Saariston teosten edessä omat ajatukseni paljon miettimäni sukupuolen keinotekoisuudesta saivat visuaalisen esitysasun. Sukupuolen keinotekoisuus tulee esiin muun muassa siinä miten yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme sukupuoli on kaksijakoinen binäärioppositio niin poliittisesti, lääketieteellisesti, psykologisesti, rikosoikeudellisesti kuin biologisesti. Meistä kaikista on tullut tämän kaksijaon ylläpitäjiä: pojat tykkää rajummista leikeistä sekä matematiikasta ja tytöt tykkää pinkistä ja prinsessaleikeistä. Sen sijaan, että pitäisimme näitä universaaleina totuuksina, meidän tulisi miettiä miten me vanhempina, kasvattajina ja yhteiskunnan jäseninä omalla käytöksellämme tuotamme samoin ajattelevia lapsia. Me olemme itseämme ja muita vertaissäätelevä yhteisö, jossa ei-normatiivinen käytös on tuomittavaa.

Käytännön esimerkkinä tästä on opettajaystäväni kertomus hetki sitten käydystä keskustelusta, jossa naispuolinen matematiikan opettaja oli puhunut miespuolisesta opiskelijasta jota kuinkin seuraavasti: "Matti sanoi, että sitä kiinnostaa tulla lääkäriksi, mut hei... pojallahan on oma meikkipussi ja ne sen naismaiset eleet ja kaikki". Minulle edeltävä kommentti on toisesta maailmasta, mutta hyvä muistutus, että näin ajattelevia ja avoimesti näin puhuvia ihmisiä on yhä kentällä opettamassa lapsia ja nuoria. Huhhuh!

Omien esiolettamusten tiedostaminen on osa muutosta

Asian ytimenä on se, että tällainen retoriikka ja ajatusmaailma uudelleen tuottaa itseään ja tapoja jäsentää todellisuutta. Jos minä kuvataideopettajana ajattelisin, että miespuoliset oppilaat ja opiskelijat eivät pidä opettamastani aineesta yhtä paljon kuin tytöt, olen aivan varma että lopputulema olisi esiolettamukseni mukainen. Omista esiolettamuksistani tulisi toimintaa ohjaavia. "Homot pukeutuvat vaaleanpunaiseen", "naiset nalkuttavat" ja "miehet ovat parempia kuskeja" ovat arkipäiväisiä lausahduksia, jotka kuvaavat minua kuvottavia yhteiskunnassa vallalla olevia ajatuksia rooleista ja niiden ylläpitämisestä. Tarkoituksenani ei ole syyttää pelkästään tällaisten lausahduksien takana olevia ihmisiä, vaan meistä jokaisesta koostuvaa järjestelmää, joka mahdollistaa ja kannustaa tällaista ajattelua.

Median suuri merkitys nyky-yhteiskunnassa merkitysten tuottajina liittyy olennaisesti siihen miten normatiivisuutta rakennetaan ja tuotetaan. Valitettavan harvoilla on kuitenkin tarvittavaa taitoa tulkita päivittäistä kuvatulvaa ja niiden sisältämiä arvoja. Kuvat tarjoavat jatkuvasti identiteettinormeja, joiden ainut vaihtoehto yhteiskunnassamme on epänormaali. Tästä hyvänä esimerkkinä on YK:n kampanja,jossa on yhdistetty naiskasvoja Googlen hakutuloksiin koskien naiseutta.

Asioiden kyseenalaistaminen ja käsitteiden keinotekoisuus on minulle tärkeä aihe, ja seistessäni Saariston töiden edessä koin olevani osa asiaa käsittelevää vuoropuhelua. Saariston kahden teoksen hahmot on helppo ajatella ei-normatiivisiksi ja epänormaaleiksi. Aikuinen nainen leikkimässä action-nukeilla on epänormatiivista, mutta mies leikkimässä barbeilla on jo friikkimäistä, sillä kulttuurissamme miehisyyden esitykset eivät kestä samalla tavalla kyseenalaistamista kuin naiseuden representaatiot. Katso vaikka.